E-Shop

Suomen Kotijäätelö Oy

Historia

Kotijäätelön jäätelöautoidea syntyi Ruotsissa 60-luvulla. Eric Ericsson omisti Kalmarissa jäätelötehtaan, pienen perheyrityksen nimeltä Kalmar Glassfabrik. Kun 60-luvulla yhä useampaan kotitalouteen hankittiin pakastin, tarkoitti se jäätelön valmistajille uusia markkinoita – kotona tapahtuvaa jäätelön kulutusta.

 

Tästä oli siihen asti hyvin harva päässyt nauttimaan, sillä jäätelöä oli harvinaisena luksustuotteena tarjottu vain erittäin juhlallisissa tilanteissa.

 

Laadun takaamiseksi oli tärkeää suojata jäätelö lämpötilavaihteluilta, sillä pienissäkin lämpötilan vaihteluissa jääkristallit jäätelössä kasvavat ja jäätelö muuttuu hileiseksi. Esiin nousi kysymys, miten asiakas saisi jäätelön kotiinsa hyvälaatuisena.

 

Tähän haasteeseen vastasi Eric Ericsson, jonka idea oli yksinkertainen, mutta nerokas: ”Kuljetamme jäätelön tehtaaltamme suoraan asiakkaan kotiovelle!”. Näin ensimmäinen Kotijäätelöauto lähti myyntireitilleen syyskuussa 1968 Tukholman pohjoispuolelle Täbyyn.

 

Ruotsin (Hemglass) jälkeen toiminta laajeni 1970-luvulla Tanskaan (Hjem-IS) ja 1990-luvulla Norjaan (Hjem-IS) sekä 1993 Suomeen (Kotijäätelö).

 

Jäätelöauto Ruotsissa 60-luvulla.

 

Osa pohjoismaista yritystä

Suomen Kotijäätelö Oy on osa pohjoismaista Hjem-IS -ryhmää.

 

Jäätelöautot ja tehtaat

Jäätelöautoja on pohjoismaissa yhteensä noin 420 kpl. Pääosa Suomen Kotijäätelö Oy:n jäätelövalikoimasta valmistetaan Saksassa ja osa jäätelöistä Tanskassa sekä Suomessa. Antica Gelateria del Corson jäätelöt valmistetaan perinteisiä reseptejä kunnioittaen Italiassa Parmassa.

 

Suomen Kotijäätelö Oy on pelkästään jäätelötuotteisiin keskittynyt jäätelövähittäiskauppias, jonka konsepti perustuu asiakkaan lähelle tulemiseen.

 

Kotijäätelön jäätelöautojen ajoreitit kattavat käytännöllisesti katsoen koko Suomen. Näillä vakituisia ajoreittejä kiertävillä jäätelöautoilla on eri puolilla Suomea yli 50 000 pysäkkiä/pysähdyspaikkaa, joissa autot pysähtyvät vakioaikaan keskimäärin kerran kahdessa viikossa. Kesällä jäätelöautoja on liikenteessä yli 80 ja talvikautena n. 50.

 

Henkilöstön määrä on n. 200 henkilöä, joista vakituisessa kokoaikaisessa työsuhteessa on noin 70.

Etuasiakkuus
Hvornår kommer isbilen
Legal disclaimer